Näin alussahan ei ollut temppu eikä mikään kiivetä. Vuori ei ollut jyrkkä, eikä se tosiaankaan ollut koko ajan pelkkää ylöspäin kiipeämistä narun ja omien käsien sekä jalkojen varassa. Seurue ehti pysähtymäänkin eräällä aukiolla, ja syömään eväitään.
 "Leirintäalueelle on vielä kolmen tunnin matka", Hullu sanoi istahtaessaan kannolle. Kauempana solisevan puron ääni tuntui rauhoittavalta. "Se kolme tuntiahan on melkein pelkkää suoraa ylös."
 Karttaa tutkiva Kira nyökkäsi. Hänen kartanlukutaitonsa ei ollut parhaimmasta päästä, mutta jotenkin hän onnistui paikantamaan retkikunnan sijainnin edes vilkaisematta ympäristöään. "Kauempana on muuten vesiputous. Vesi puroon tulee siitä", Kira sanoi. "Tämän mukaan meidän pitäisi mennä vesiputouksen läpi?"
 Ameria nappasi kartan Kiralta ja hymyili tietävästi (ja ärsyttävästi). "Tämä oli sinulla väärinpäin."
 "Höh", Kira vastasi ja kaivoi voileivän repustaan. Ei hän kuulostanut järin tuohtuneelta, enemmänkin huvittuneelta.
 "Meidän pitää mennä aivan vastakkaisesta suunnasta, ei sieltä, missä vesiputous on", Ameria totesi ja heilutteli karttaa, jotta kaikki näkisivät. Nokkaeläin vaikutti tyytymättömältä.
 "Olisin niin halunnut nähdä vesiputouksen. Niiden takana ei kuulemma edes kastu!" hän sanoi pettyneesti. "Olen lukenut vesiputouksista."
 "Niin varmasti, lastenkirjasta, jonka nimi oli Pikku vesiputous", Ameria hörähti. Vastoin hänen ajatuksiaan, kukaan ei nauranut. Ei edes hymyillyt. "Sori."
 Porukka jatkoi eväitään hiljaisuudessa. Linnut tosin laulelivat ja puro solisi. Tarkemmin, kun kuunteli, saattoi kuulla vesiputouksenkin suhisevan, tosin vaimeasti. Pieni tuulenvire huolehti siitä, että matkalaisilla ei ollut kuuma. Kukaan ei hiiskahtanutkaan, ehkä he eivät halunneet häiritä luontoa, ehkä heitä vielä ärsytti Amerian aikaisempi lausahdus.
 Loppujen lopuksi Puokki avasi kuitenkin suunsa, ja puki sanoiksi sen, mitä muutkin olivat varmasti ajatelleet: "Täällä on kaunista, tosi rauhaisaa."
 "Niin on", Kira totesi. "Mutta meidän pitää varmaankin mennä, että pääsemme leirintäalueelle vielä tänään. Ovatko kaikki syöneet?"
 "Hei, odottakaa meitä!" kuului hätääntynyt huuto kauempaa. Paikalle ryntäsi Jippe, ja hänen perässään raahautuivat Haili ja Jjack.
 "Luulitte voivanne jättää meidät jälkeen?" Jippe huudahti, ja heilutteli uhkaavan näköisesti Longchampin laukkuaan. "Olisit voinut ottaa edes minut mukaan.. vaikka Amerian tilalle."
 "Onko tuo aito Longchamp?" Ameria kysyi Jipeltä silmät ymmyrkäisinä. Jippe nyökkäsi happamesti ja vaati päästä mukaan. Kira totta kai myöntyi, olihan hänen oma vikansa, kun oli ottanut Amerian, eikä Jippeä.
 "Nyt voimme siis jatkaa matkaa!" Kira julisti ja heitti repun selkäänsä. "Puokki, kerää luumusi, olemme lähdössä.. lähdössä ylöspäin!" tämä jatkoi ja osoitti dramaattisesti vuorta.
 Porukka mutisi jotakin, mutta kaikki lähtivät kuuliaisesti Kiran perään. Olihan kuitenkin hänen ideansa, ja hän olisi vastuussa, jos joku loukkaantuisi tai jos Jipen Longchamp likaantuisi.

Noin kaksi tuntia myöhemmin, Mt. Blancin rinne
 "En tainnut vielä kiittää Kiraa housujeni likaannuttamisesta", Haili huikkasi edellään kapuavalle Jjackille. He roikkuivat narujen varassa, olivat roikkuneet jo puolisen tuntia.
 "Et kai", Jjack vastasi sopuisasti. Hailia ärsytti Jjackin äänensävy, ja tämä polkaisi vuoren seinämää vähän tarkoitettua kovemmin. Muutama kivenretale meinasi tiputtaa Jjackin.
 "Hei, varo vähän", Jjack sanoi. "Aiheutat vielä maanvyörymän ja sitten me kaikki kuolemme."
 Haili vain virnisti. "Sori, Jjackie."
 Hetken he sitten jatkoivat kiipeämistään muiden mukana, kunnes joku huusi alempaa jotakin. Äänestä päätellen se oli Puokki.
 "Täällä on luola! Saanko käydä katsomassa sitä?" Puokki huusi ylöspäin ensimmäisenä kiipeävälle Kiralle. Hassua, miten Kirasta oli tullut porukan johtohahmo.
 "Saat, mutta katsokin ettet vedä meitä alas", Kira huusi takaisin. "Viisi minuuttia, sitten jatkamme." Hän ajatteli keskeytyksen korvaavan yhden lepotauon.
 Viisi minuuttia kului, ja Puokki tuli ulos luolasta heilutellen jotakin kirjantapaista. "Luolassa oli joku kirja, ja haisevat sukat, jotka jätin sinne.."
 "Hienoa", Kira urahti. Salaa mielessään hän ihmetteli sitä, kun Puokki oli jättänyt sukat, mutta ottanut kirjan. "Pistä se kirja vaikka reppuusi ja jatkamme sitten." Puokki totteli, ja matka jatkui.

-----------------

A/N: Ensimmäinen osa, tavallaan toinen. Alun perin tämä ensimmäinen luku oli paljonkin pidempi, mutta päätin sitten jakaa sen kahteen osaan, koska kokonaisena se olisi ollut hirveän pitkä näin nettitarinaksi (tai miks näitä nyt kutsutaankaan). Sama slapstick-huumori jatkuu. Huomatkaa mukaan astuneet uudet hahmot.